Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit käydään 18-19.10 ja ennakkoon pääsee antamaan äänensä 12-13.10. Kokoomusopiskelijoilla on hyvä lista monipuolisia ehdokkaita. Tsekkaa ehdokkaat ja tee vaalikone osoitteessa: http://www.edustajistovaalit.fi
Omiin vastauksiini pääset suoraan tästä linkistä.
Äänestä HYYn edarivaaleissa numerolla 297!
Ennakkoäänestys on päättynyt, mutta ratkaisevat äänet annetaan ensi sunnuntaina. Tällä hetkellä Eliaksen kampanjatiimillä menee lujaa ja kentältä on tullut todella paljon hyvää palautetta.
Elias on pärjännyt hyvin myös erilaisissa vaaleja ennakoivissa varjovaaleissa. Sekä Allianssin järjestämästä nuorisovaalista, että varjovaalit.fi vaalista irtosivat paikat eduskuntaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti sunnuntaita!
Meillä on nyt todella hyvät mahdollisuudet läpimenoon. Jokainen ääni on tärkeä!
Yhteiskunnan tehtävänä on mahdollistaa jokaiselle ihmiselle omanlainen onnellinen elämä. Jotta yhteiskunta voi tehtävässään onnistua, on ihmisillä ja yrityksillä oltava riittävästi kannustmia ja vapauksia: kannustimia tehdä työtä ja opiskella sekä vapaus käydä kauppaa kelloon katsomatta. Ensi vaalikaudella valtion tulee rajoitusten sijaan keskittyä olennaiseen, eli valtion talouden saattamiseen kestävälle pohjalle.
Eduskunnassa tarvitaan nyt uutta ajattelua ja tuoreita näkemyksiä. Viedään Suomi kohti tehokkaampaa ja vapaampaa yhteiskuntaa!
Komea Itä-Uudenmaan kierros takana. Pornainen-Porvoo-Loviisa-Lapinjärvi-Myrskylä-Pukkila-Askola. Katso videopätkä kampanjatunnelmista!
Nykyinen opintotukijärjestelmä rankaisee opiskelijoita ahkeruudesta, vaikka siitä pitäisi ennemminkin palkita. Onkin selvää, että opintotukijärjestelmä kaipaa uudistusta. Järjestelmä on mahdollista tehdä kannustavaksi ilman, että siitä aiheutuu suuria lisäkustannuksia valtion taloudelle. Kerron mistä on kyse.
Tällä hetkellä opiskelijoilla on käytettävissään korkeakouluopintoihinsa kaikkiaan 70 opintotukikuukautta. Opintotuen ollessa kaikille saman suuruinen, jää ahkerilta opiskelijoilta suuri osa opintotukikuukausista käyttämättä. Jos tukea voitaisiin nostaa opintosuoritusten mukaisesti, ei opiskelijoiden tarvitsisi tehdä opintojen ohella niin paljoa töitä.
Kannustavassa opintotukijärjestelmässä ahkerat opiskelijat hyötyisivät siis kaikista tukikuukausista, kun opintoraha olisi opintopistesidonnainen. Jos tuki määräytyisi vain suoritetuista opinnoista, ei työnteostakaan enää rangaistaisi. Nykyisinhän ahkerasti työtä tekevät opiskelijat joutuvat palauttamaan tukia, vaikka he suorittaisivat opintojaan siinä missä muutkin. Järjestelmään on saatava muutos.
Lyhyellä aikavälillä uudistus toki aiheuttaisi valtion taloudelle kustannuksia nykyistä enemmän, mutta loppupeleissä uudistus olisi kannatava, kun opiskelijoiden valmistumisajat lyhenisivät. Opintotuen perusosa säilyisi järjestelmässä ennallaan, eli pidempään opiskelevien etuudet eivät huononisi nykyisestä. Ahkeruudesta kuitenkin palkittaisiin.
Kolme askelta kohti kannustavaa opintotukea:
1. Opintotuki sidottava suoritettuihin opintopisteisiin
2. Opintotuen tulorajat poistettava ansiotulojen osalta
3. Opintotuki sidottava indeksiin
Ilmainen Super-Zumba 75min:
Vauhdikas ja energinen fitness-tanssitunti!
Tapahtumassa on loistava tilaisuus tulla kokeilemaan Zumbaa koko monipuolisuudessaan sekä tutustua paremmin eduskuntavaaleissa ehdolla olevaan Eliakseen ja hänen ajatuksiinsa Zumba-tunnin jälkeen.
SUPER-ZUMBA alkaa klo 13! Kesto 75 min.
Tule nauttimaan mahtavasta kevätsunnuntaista ja latinorytmeistä Tuuli Luhtalammen, Elias Erämajan ja vaalitiimin kanssa! Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. Tapahtuman facebook sivut: Super-Zumbaa Tuulin ja Eliaksen kanssa!
Kokoomus julkisti tänään eduskuntavaaliohjelmansa Pasilan veturitalleilla. Totuttuun tapaan Jyrki Katainen piti loistavan puheen kokoomuslaisista arvoista ja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Kuten kaikki puolueet, myös Kokoomus haluaa turvata pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden. Muista puolueista poiketen Kokoomus haluaa kuitenkin vielä enemmän. Meidän tähtäimenä on paremminvointivaltio.
Mikä paremminvointivaltiossa sitten on paremmin? Minulle paremminvointivaltio tarkoittaa ennen kaikkea kannustavuutta. Kokoomuslaisessa yhteiskunnassa kaikki työ on arvokasta ja työnteko on aina ja kaikissa tilanteissa kannattavaa. Työn merkityksen ymmärtäminen erottaakin meidät muista puolueista. Annan konkreettisen esimerkin, joka on arkipäivää nykyisessä hyvinvointivaltiossa, mutta menneisyyttä paremminvointivaltiossa:
Työskennellessäni opintojeni ohella Kelassa pääsin henkilökohtaisesti tutustumaan sosiaaliturvajärjestelmän koukeroihin. Kokemusteni perusteella asiakkaiden huolenaihe ei useinkaan ollut tukien rahallinen määrä. Kritiikkiä tuli lähinnä järjestelmän jäykkyydestä, mutta ennen kaikkea kannustinloukuista. Moni asiakas tuli oikeasti kysymään minulta ”Kannattaako minun ottaa tätä työtä vastaan?”. Aluksi kysymys tuntui hassulta, mutta sitä se ei oikeasti ollut. Satunnaisesti työtä tekevälle kun maksetaan työmarkkinatuki ns. soviteltuna, mikä tarkoittaa, että työmarkkinatuesta vähennetään 50 % työttömyysaikana saaduista bruttotuloista. Nykyjärjestelmässä esimerkiksi 8,5e/h tienaava osa-aikainen siivoja saa työstään käteen alle 4e/h. Miksi? Tehdäänpä vähän matematiikkaa Taneli Työnhakijasta, joka jää kannustinloukun uhriksi.
Kannustinloukkumatematiikkaa:
Taneli Työnhakija, jolla ei ole puolisoa ja lapsia, saa työmarkkinatukea neljän viikon jaksoissa 20 x 25,74 euroa, eli 514,8 euroa. Taneli on kuitenkin hakenut aktiivisesti töitä ja hänelle tarjotaankin työtä 8,5 euron tuntipalkalla, 16 tuntia viikossa. Taneli päättää ottaa työn vastaan, mutta käy ensin Kelassa, koska hänellä on muistikuva, että saadessaan työtä pitää asiasta käydä siellä ilmoittamassa. Kelassa Tanelin hymy kuitenkin hyytyy, kun hänelle kerrotaan, miten työn vastaanottaminen vaikuttaa hänen työmarkkinatukeensa. Ottaessaan työn vastaan, kertyy Tanelille neljän viikon aikana palkkatuloja 16 x 4 x 8,5 euroa, eli 544 euroa. Kun työmarkkinatuesta vähennetään 50 % bruttotuloista, tulisi Tanelin uudeksi työmarkkinatueksi 514,8e – 544e/2, eli 242,8 euroa. Näin ollen kokonaistuloiksi muodostuisi bruttona 544e + 242,8e, eli 786,8 euroa. Tekemällä töitä 16 tuntia viikossa, kasvaa Tanelin tulot 272 eurolla. Todellinen tuntipalkka olisi siten bruttona vain 4,25 euroa. Tästä kun vielä vähennetään ennakonpidätys ja sosiaalimaksut sekä mahdolliset työssäkäynnin kustannukset, saattaa Taneli jäädä jopa miinukselle. Yhtäkkiä Tanelista ei enää kuulostakaan hyvältä ajatukselta ottaa työtä vastaan, eikä mikään ihme. Jos työstä jää käteen 3e/h, niin ymmärrän hyvin, mikseivät ihmiset halua ottaa työtä vastaan. Ongelmana ei ollut Tanelin haluttomuus tehdä töitä, vaan sosiaaliturvajärjestelmän kannustinloukut. Tästä onkin usein kyse.
Hyvinvointiyhteiskuntaa rakennetaan työllä
Edellisen kappaleen esimerkki osoitti, miten hyvinvointivaltio pitää työttömät työttöminä.
Taneli Työnhakija ei ottanut työtä vastaan, koska sosiaaliturvajärjestelmä ei ollut kannustava. Valitettavasti ongelma ei ole pelkästään sosiaaliturvajärjestelmässä, vaan myös kireällä ansiotuloverotuksella on passivoiva vaikutus veronmaksajiin. Jos työntekijän marginaaliveroaste hipoo 50 %, ei työnteko ole enää kovinkaan houkuttelevaa. Kannustinloukut sosiaaliturvajärjestelmässä ja ansiotuloverotuksessa ovatkin hyvinvointiyhteiskunnan vihollisia, sillä ne vähentävät kakuntekijöiden määrää. Kannustavassa yhteiskunnassa ansiotuloverotusta ei enää kiristetä vaan sitä pyritään pikemminkin keventämään. Tähän myös Kokoomus on sitoutunut vaaliohjelmassaan ja hyvä niin. Työnteon tulee olla aina ja kaikissa tilanteissa kannattavaa.
Aloitin bloggammisen nyt myös city.fi lehden poliitikkobloggaajana. Ensimmäisenä täräytyksenä asiaa rahapelimonopoleista. Käykää tsekkaamassa kirjoitus “Rahapelimonopolit – suomalainen voittaa aina?”
Viime päivinä on käyty kiivasta keskustelua hyvitysmaksujen kattavuudesta ja ihan syystäkin. Maksujen laajeneminen ulkoisiin kiintolevyihin oli kaiken kaikkiaan varsin kyseenalainen päätös. Oikeastaan koko hyvitysmaksujärjestelmä on jo itsessään kyseenalainen, eikä sen olemassaololle juurikaan löydy enää oikeudenmukaisia perusteita.
Rahankeräysmuotona hyvitysmaksu muistuttaa samanlaista pakkoveroa kuin televisiolupamaksukin: Vaikka haluat katsoa vain mainoskanavia, joudut maksamaan televisiolupamaksun. Vaikka haluat vain polttaa matkakuvasi dvd-levylle, joudut maksamaan siitä 60 senttiä Teostolle. Kuluttaja siis joutuu maksamaan Teostolle pelkästään mahdollisuudesta kopioida levylle tekijänoikeudella suojattua materiaalia. Onko tämä oikein? Minusta ei.
Parikymmentä vuotta sitten hyvitysmaksujen perustelut olivat vielä jokseenkin uskottavat. Kun tallennusvälineenä markkinoilla oli vain C- ja VHS-kasetteja, voitiin perustellusti olettaa, että niitä käytettiin pääasiassa musiikin ja videoiden kopioimiseen. Nykyisin tilanne on kuitenkin aivan toinen. Erilaisia tallennusmedioita on laaja kirjo ja musiikin ja videon ohella niihin tallennetaan paljon muutakin dataa. Jostain syystä kuitenkin oletetaan, että yksityiset kuluttajat käyttävät niitä nimenomaan tekijänoikeudella suojatun materiaalin yksityiseen kopioimiseen. Yksityisen kuluttajan on turha väittää muuta, sillä ainoastaan ammattimaisessa toiminnassa on mahdollista välttyä tekijänoikeusmaksuilta.
Hyvitysmaksujen laajentaminen ulkoisiin kiintolevyihin kärjistää järjestelmän ongelmallisuutta entisestään. Ulkoiset kiintolevyt kun eivät enää millään muotoa muistuta C-kasetteja, vaan ne ovat monikäyttölaitteita, jotka eivät lähtökohtaisesti ole musiikin ja videoiden kopioimista varten. Esimerkiksi ohjelmoijat jäävät nykyjärjestelmässä maksujen ulkopuolelle, vaikka ohjelmistoja kopioidaan ulkoisiin kiintolevyihin musiikkia enemmän. Teosto rikastuu, koska on mahdollista, että kopioit kiintolevyllesi musiikkia. Ongelmallista on myös se, että ne jotka ostavat mp3-musiikin nettikaupasta ja lataavat sen ulkoiselle kovalevylleen, maksavat tekijänoikeusmaksun kahdesti.
Kaiken huippuna olisi ollut hyvitysmaksujen laajentaminen myös matkapuhelimiin. Teoston mielestä ilmeisesti myös puhelimet ovat lähtökohtaisesti vain muusikin kopioimista varten, eivätkä esimerkiksi puhumista ja tekstiviestejä varten? Hyvitysmaksujen laajentamisen sijaan nyt pitäisikin ottaa henkeä ja miettiä voiko vanhanajan kasettimaksua soveltaa digitaalisessa yhteiskunnassa enää ollenkaan? Minusta ei.
Viime viikolla satuin keskustelemaan erään rekrytointialalla toimivan tuttavani kanssa ikäsyrjinnästä. Tuttavani kertoi, että ikä nähdään rasitteena jo yli 50-vuotiailla työnhakijoilla ja että yritykset eivät koskaan edes halua ottaa haastatteluun iäkkäämpiä työnhakijoita. Ikäsyrjintä vaikuttaisikin olevan Suomessa hyvin yleistä, mikä kertoo valitettavaa kieltä asenteista ikäihmisiä ja ikääntyviä kohtaan. Toisaalta omanlaistaan ikäsyrjintää kokevat myös monet vastavalmistuneet nuoret, joita pidetään liian kokemattomina työmarkkinoille. Ikäihmisiä ja vastavalmistuneita ei työmarkkinoilla arvosteta, vaikka molemmilla ryhmillä olisi varmasti paljon annettavaa.
Herääkin kysymys, olisiko mahdollista, että työelämässä nämä nuoret ja kokemattomat voisivat toimia tiiminä ikäihmisten kanssa, jotta sekä kokemus, että nuorten osaaminen tulisivat hyödynnettyä? Olisiko mahdollista, että ikäihmiset voisivat toimia jonkinlaisina mentoreina tai valmentajina nuorille työntekijöille, jotta se hiljainenkin tieto saataisiin siirrettyä eteenpäin?
Tähän suuntaan toivottavasti ollaan menossa ja ainakin Yhdysvalloissa on jo alkanut näkyä trendi, jossa yli 60 vuotiaita halutaan erilaisiin konsultti- ja johtotehtäviin nimenomaan iän tuoman lisäarvon vuoksi. Mm. New Yorkissa vieraileva rahoituksen professori Vesa Puttonen on todennut, että nykyään hukataan paljon osaamista, kun 70-vuotiaanakin moni olisi vielä oikeasti hyvässä työkunnossa. Esimerkkeinä hän mainitsee mm. texasilaisen 103-vuotiaan liittovaltion tuomarin (joka siis edelleen virassa) sekä Alan Greenspanin, joka oli yli 80 vuotias kun lopetti Yhdysvaltan keskuspankin FED:n johtajana.
Vastaavan trendin toivoisi myös ajautuvan tänne Suomeen, jossa lähitulevaisuuden haaste on nimenomaan väestön ikääntyminen. Paitsi, että työuria tulee pidentää ja työhyvinvointiin panostaa, tulee myös koko eläkejärjestelmää tarkastella uudesta näkökulmasta. Nykyisin siirtyminen työelämästä eläkkeelle on liian portaatonta: tiistaina teet vielä täyttä työpäivää, mutta keskiviikkona heräätkin vanhuuseläkkeeltä. Ihminen tuskin kuitenkaan tuona yönä muuttuu? Niinpä. On hyvä muistaa, että vaikka ikäihminen saa vanhuuseläkettä, ei hän välttämättä ole vanhus. Ikäihmiset ovat yksilöitä siinä missä muutkin, eikä heitä pitäisi niputtaa yhdeksi “vanhusmassaksi”, kuten yleensä tehdään.
Tosiasia on, että 20 vuoden päästä jo joka neljäs suomalainen kuuluu ikäihmisten ryhmään. He kaikki eivät kuitenkaan ole laitoshoitoa tarvitsevia vanhuksia, vaan moni heistä haluaa jatkaa työelämässä, jos siihen vain kannustetaan. Ikäihmiset tuleekin nähdä voimavarana eikä pelkästään rasitteena. Muuhun ei oikeastaan ole edes varaa.
Itä-Uudenmaan liittyminen Uudenmaan maakuntaan oli askel parempaan. Vaikka moni edelleen pelkää Itä-Uudenmaan äänen heikentyvän, uskon itse toisin. On totta, että aiemmin Itä-Uudellamaalla pystyttiin tekemään hienoja tulevaisuuden visioita Heli-ratoineen, mutta on myös tunnustettava, että hankkeiden painoarvo on jäänyt vähäiseksi. Vaikka tahtotila on ollu vahva, ei Itä-Uudeltamaalta löydy Heli-rataa ja ydinvoimatuotannonkin tulevaisuus on uhattuna. Oman maakunnan strategia ei siis toiminut. Uudessa maakunnassa on kuitenkin mahdollisuus aloittaa seudun kehittäminen puhtaalta pöydältä.
Loviisa 3-hankkeen edistämisen lisäksi itäuusmaalaisten kannattaa nyt tarttua lentokenttätarjoukseen, josta myös Eero Heinäluoma vihjaili Loviisan vierailullaan. Lentokenttähanke on otettava tosissaan, sillä vain investoinneilla on mahdollista seutuamme kehittää. Lentokentän tuomat hyödyt kerrannaisvaikutuksineen olisivat tervetulleet paitsi seudun elinkeinoelämälle niin myös etenkin Heli-rataa ajatellen. Allegronjunan myötä on nimittäin tunnustettava, että Heli-radan kaltaiselle junaratahankkeelle tuskin on riittävää kysyntää vielä pitkään aikaan. Lentokentän jälkeen tilanne voisi kuitenkin olla toinen ja Uudenmaan maakunnan ajaessa hanketta eteenpäin, sen toteutumismahdollisuudet olisivat myös toista luokkaa kuin ennen. Itä-Uudenmaan elävöittämiseksi voinkin kannattaa lentokenttähanketta lämpimästi.
(Julkaistu Loviisan Sanomissa 4.2.)
Nyt on taas se aika vuodesta, kun opiskelijat kaivavat viime vuoden viimeisimmät palkkakuitit esille ja laskevat tarkkaan, että tulihan varmasti ansaittua vuoden aikana riittävän vähän, jotta opintotuen takaisinmaksulta vältyttäisiin. Joku on ehkä ennakoinut jo etukäteen ylittävänsä tulorajat ja pyytänyt työnantajaa maksamaan joulukuun palkan vasta tammikuussa, kun taas joku unohtaa yhden tehdyn pätkätyön laskelmistaan ja saa postista Kelan perintäkirjeen. Tosin vasta kahden vuoden päästä ja 15 % korolla. Valitettava tosiasia on, että nykyinen opintotukijärjestelmä rankaisee opiskelijoita ahkeruudesta ja se on väärin.
Kannustavassa yhteiskunnassa ei työnteosta rankaista, ei edes opiskelijoita. Kannustavassa yhteiskunnassa opintotuen saamisen mittarina on ainoastaan opinnoissa edistyminen. Joillekin se tarkoittaa täysipäiväistä opiskelua, mutta jotkut voivat tehdä myös töitä opintojen ohella. Hyvä niin.
Vaikka olen itse ollut töissä Kelassa ja osaan tulorajoihin liittyvät säännöt käytännössä ulkoa, on niiden kanssa painiminen tuottanut päänvaivaa myös minulle. Koska tulorajojen laskeminen on europeliä, on minun pitänyt kirjata kaikki yksittäiset opettajansijaisuudet ja työkeikat sekä kokouspalkkiot tarkasti ylös. Tämä ei ole vielä ongelma, mutta esimerkiksi viime joulukuussa sainkin yllättäen palkan, jonka olisi pitänyt tulla vasta tammikuussa. Tämä keikautti tulorajalaskelmani uusiksi ja joudun palauttamaan tukea. Vastaavalla tavalla kävi myös monelle tuttavaopiskelijalle, jotka kaikki kuitenkin suorittivat opintojaan tavoiteaikataulussa ja jopa nopeammin. Ahkeruudesta siis rankaistiin.
Opintotukijärjestelmästä tuleekin luoda nykyistä kannustavampi. Kannustavampi paitsi valmistumaan aikataulussa, niin myös tekemään ansiotyötä. Ahkeruudesta ei pitäisi rankaista vaan ennemminkin palkita. Lisäksi tulorajojen poistaminen olisi edes yksi solmu vähemmän suuressa tukiviidakossa.
Viime huhtikuussa istuin kaupunginvaltuuston kokouksessa, kun kännykkääni tuli tekstiviesti: ”Loviisa jäi ilman”. Tunnelma valtuustosalissa muuttui synkäksi. Hallitus oli päätynyt esittää lupia kahdelle uudelle ydinvoimalalle, mutta Fortum ei ollut niiden joukossa.
Fortumin kohtalo tuntui tietysti pahalta. Miljardi-investointi olikin yhtäkkiä menetetty ja työpaikkojen jatkuvuus Loviisassa oli uhattuna. Eihän sen näin pitänyt mennä. Pitkäaikainen työ ja lobbaus tuntui menneen hukkaan (katso esim. kirjoitus 1 ja kirjoitus 2).
Paitsi, että olin surullinen loviisalaisten kohtalosta, harmitti minua myös erityisesti ydinkaukolämpöputkihankkeen kariutuminen. Asiat voitaisiin tehdä fiksusti, jos vain poliittista tahtoa löytyisi (lue Haloo Helsinki!). Minua suivaannuttaa myös jälkikäteen korviini kantautunut tieto siitä, että Helsingin kaupungin laskelmat ydinkaukolämpöputken kannattamattomuudesta lähtivät oletuksesta, että vain Helsinki käyttäisi kaukolämpöä hyväkseen, vaikka todellisuudessahan tilanne olisi aivan toinen. Ydinkaukolämpöputkella voitaisiin lämmittää monta aluetta niin Itä-Uudellamaalla, kuin pääkaupunkiseudulla laajemminkin. Tämän tosiasian huomioiminen muuttaa tietysti hankkeen kustannustehokkuutta radikaalisti, mutta tätä ei Helsingin selvityksessä huomioitu.
Kaksi uutta ydinvoimalaa oli kuitenkin itsessään hyvä juttu ja se oli askel kohti energiatehokkaampaa ja hiilivapaampaa Suomea. On hyvä muistaa, että yhdellä reaktorilla voidaan tuottaa yhtä paljon sähköä kuin usealla sadalla tuulivoimalaitoksella, jotka nekään eivät tuota sähköä tasaisesti. Suomessa tuulivoimalat eivät myöskään ole juuri missään taloudellisesti kannattavia huonojen tuuliolosuhteiden vuoksi, vaan niiden rakentaminen on ollut mahdollista vain yhteiskunnan, eli veronmaksajien tuella. Hiilivoiman puolestaan toivoisi olevan jo vihdoin taaksejäänyttä elämää.
Loviisa 3:n osalta peliä ei ole vielä kuitenkaan pelattu. Viimeaikainen uutisointi on nostanut ydinvoimakeskustelun takaisin pinnalle ja hyvä niin. Ydinvoimalahankkeen lupaprosessi ei ole halpa investointi, eikä Fortum varmasti halua enää lähteä hakemaan lupaa arpapelillä. Etenkin, kun miljardihankkeelle löytyy varmasti ottajia myös muualta. Nyt tarvitaankin selkeä signaali päättäjiltä Loviisa 3 –hankkeelle ja onneksi Kokoomuksesta sitä tahtoa löytyy. Loviisa 3 tulee kirjata hallitusohjelmaan, jotta sähköntuotanto Loviisassa voidaan turvata. Haluan vielä myös uskoa ydinkaukolämpöputkeen, joka toteutuessaan olisi iso ja hieno juttu koko Uudellemaalle.
Jälleen minulla on uskoa Fortumin hankkeeseen ja tahtoa ajaa hanketta eteenpäin. Loviisasta löytyy valmis osaaminen ja infrastruktuuri hankkeen toteuttamiselle, joten toivotetaan Loviisa 3 tervetulleeksi – vihdoinkin! Vai haluaako joku perustella, miksi olisi parempi luovuttaa miljardi-investointi ulkomaille, josta tulisimme kuitenkin ostamaan sähkön takaisin Suomeen?
Greenpeacen video sisältää paljon hyvää asiaa. Kiitos siitä! 
Ei ydinvoima ehkä hauskaa ole, mutta esimerkiksi hiilivoimaan verrattuna paitsi ympäristöystävällistä, niin myös vaaratonta! Loviisa 3 hallitusohjelmaan!
Olen monesti koettanut ymmärtää syitä, joilla monopolien olemassaoloa täällä Suomessa perustellaan. Pohdiskeluni ovat kuitenkin päätyneet aina samaan johtopäätökseen – perusteita ei ole. En väitä, että valtionyhtiöt olisivat hoitaneet tehtävänsä huonosti, mutta väitän, että kilpailullisilla markkinoilla ne olisi hoidettu vähintäänkin yhtä hyvin – luultavasti paremmin.
Tehottomuus ei ole ainoa ongelma. Monopolit aiheuttavat lisäksi sellaisia tappioita, joita ei aina tule ajatelleeksi. Tästä käy esimerkkinä lokakuussa voimaan tullut uusi arpajaislaki, jonka seurauksena mm. suomalainen urheilu on menettänyt sponsorituloja ja esimerkiksi kotimaisia pokerilehtiä on jouduttu lopettamaan. Tätä 2010-luvun uutta ”kieltolakia” on perusteltu rahapelien tuomien ongelmien hillitsemisellä, mutta perustelut ovat ontuvia.
Ensinnäkin on kyseenalaista, että valtionyhtiöt onnistuisivat hillitsemään ongelmapelaamista paremmin kuin kilpailulliset markkinat. Rahapelien kysyntään voidaan vaikuttaa joko rajoittamalla pelien markkinointia tai niiden saatavuutta, mutta ei estämällä kilpailua. Markkinointia ja saatavuutta taas voidaan rajoittaa lainsäädännöllä ja sehän on kaikille yhteinen. Monopoli siis ei ole ainut ratkaisu. Sitä paitsi nykyisellään ei edes vaikuta siltä, että kysyntää haluttaisiin rajoittaa. Miettikääpä esimerkiksi lähikauppojen hedelmäpelien määrää ja verratkaa maihin, joissa monopolijärjestelmää ei ole, tai pohtikaa vaikka Suomen jalkapallon pääsarjan uniikkia nimeä. Niinpä! Ongelmapelaamisen hillitseminen tuskin on hyvä peruste rahapelimonopolille samalla kun rahapeliyhtiöt käyttävät itse suuria summia palveluidensa markkinointiin.
Herääkin kysymys, mihin arpajaislailla pyritään ja miksi se valmisteltiin niin huolettomasti? Arpajaislain lähtökohdaksi otettiin perinteinen monopolijärjestelmä vain, koska sen uskottiin olevan paras mahdollinen. Samaan aikaan kuitenkin muualla Euroopassa moni maa siirtyy kohti ns. lisenssijärjestelmää, jossa valtiolta ostetaan oikeuksia markkinoilla toimimiseen. Onkin kyseenalaista, miksi tällaista järjestelmää ei Suomessa edes haluttu selvittää lakia valmisteltaessa. Lisenssijärjestelmä nimittäin kuulostaa hyvältä tavalta rahapelimarkkinoiden järjestämiseen myös Suomessa. Se mahdollistaisi mm. kansainvälisten pokeriturnausten saapumisen Suomeen, joita ainakin itse ole harrastelijana odottanut. On myös hyvä muistaa, että valtionyhtiöt voisivat lisenssijärjestelmässä toimia edelleen kuten ennenkin ja kotiuttaa voitot hyväntekeväisyyteen, mutta sen lisäksi uudet toimijat toisivat rahaa valtion kassaan mm. lisenssimaksuina ja sponsorituloina. Kannatan!
Katso myös! Pokerisivut: Arpajaislaki uhkaa jo sananvapautta
Noin vuosi ennen talouden taantuman huippua keskustelin kansantaloustieteen professori Matti Pohjolan kanssa siitä kuinka paljon yhteiskunnalla olisi varaa tehostaa julkisia palvelujaan pelkästään hyödyntämällä tietotekniikkaa. Esimerkkejä löytyi loputtomiin ja juttutuokion yhteenvetona voitiinkin todeta, että teknologian huippumaana tunnettu Suomi ei ole sittenkään kyennyt järjestämään julkisia palvelujaan hyödyntäen sitä missä oikeasti olemme hyviä.
Annan esimerkin:
Asiakkaan näkökulmasta sosiaaliturvaverkostamme vastaavat tänä päivänä Työ –ja elinkeinotoimiston, Kansaneläkelaitoksen sekä kunnallisen sosiaalihuollon palvelupisteet, jotka eivät aina tunnu kommunikoivan keskenään riittävällä tavalla. Kolmen erillisen laitoksen olemassaolo on jo sinällään haaste selkeälle ja tehokkaalle järjestelmälle, mutta pitkälle päästäisiin vain hyödyntämällä rohkeammin tietotekniikan mahdollisuuksia.
Eikä mahdollisuuksien hyödyntämisessä tarvitse edes olla rohkea. Ensi vaiheessa riittää, että perusasiat laitetaan kuntoon. Nykyisellään esim. toimeentulotukea hakevat joutuvat erikseen toimittamaan kunnan sosiaalitoimistolle Kelan virkailijan allekirjoittaman kuitin vireille jätetyistä etuushakemuksista.
Facebook-aikakauden asiakkaat usein olettavat, että ilman muuta tarvittavat tiedot siirtyvät sähköisesti suoraan Kelalta sosiaaliviranomaisille, mutta niin asia ei ole. Papereita joudutaan pyörittämään Kelan, TE-toimiston, sosiaalitoimiston ja joskus myös verottajan välillä. Tavallisesti myös jonotetaan tunteja jokaisessa toimistossa erikseen.
Miksi julkiset tietojärjestelmät näyttävät vielä 2010-luvulla siltä kuin MS-DOS –käyttöjärjestelmä olisi tätä päivää ja Internet vasta tekemässä läpimurtoaan? Kysymys on hyvä ja vastauksiakin siihen on annettu. Tietojärjestelmien uudistus on kallis investointi ja nykyinen eri järjestelmiin pohjautuva verkko erityisen hankalasti muunneltava. Toisaalta tietoturvakysymysten takia ei nykyisellään esim. vuokrasopimusta voi Kelalle lähettää sähköisesti.
Teknisesti nämä ongelmat ovat kuitenkin korjattavissa, joten mistä on oikeasti kyse? Usein rakenteelliset muutokset yhteiskunnassa ovat hitaita ja sanotaankin, että vain jokin suuri katastrofi tai täysin uusi sukupolvi voi luoda muutoksen rakenteisiin. Ehkä kyse on juuri siitä, mutta niin sen ei pitäisi olla. Tarvitaan tahtoa ja uskallusta muuttua. Jo tänä päivänä nuo ”tulevaisuuden tietoyhteiskunnan” palvelut voitaisiin järjestää yhdessä pisteessä, joka olisi asiakkaiden tavoitettavissa myös täysin sähköisesti.
Nyt kun taantumasta ollaan velkaelvytyksen avulla hiljalleen jo selviämässä ja päättäjät siirtyvät miettimään velan takaisinmaksua, tulisi tietoyhteiskunnan mahdollisuudet ottaa selkeästi mukaan keskusteluun. Siellä lepää yksi konkreettinen vaihtoehto veronkorotuksille ja leikkauksille.